Rakkaudesta polkupyörään

Robert Penniä voisi sanoa aktiivipyöräilijäksi. Hän on toimittaja, joka on polkenut pyörällään yli 40 maassa. Penn ei ole jämähtänyt pyöräilyssään yhteen lajiin, vaan on kokenut jos jonkinlaisia tapoja katsoa maailmaa ohjaustangon takaa ja erilaisia pyöriä ajaa.

Kirjassaan Penn on toteuttamassa unelmaansa -hankkimassa itselleen mittatilaustyönä tehtyä polkupyörää. Hän kiertelee ympäri maailmaa hankkimassa siihen parhaita mahdollisia osia. Samalla hän kertoo paljon pyörän historiasta ja monenlaisesta käsityötaidosta, jota pyörän kokoamiseen ja osien tekemiseen liittyy. Hän haastattelee alan parhaita ammattilaisia ja on päässyt kurkistamaan monien hyvin suljettujen ovien taakse siellä, missä osien valmistus tapahtuu. Kirjassa pohditaan sitä, ketkä olivatkaan ne ensimmäiset, jotka polkupyörän keksivät. Useampi maa haluaisi mielellään kunnian itselleen maailmaamullistavan keksinnön tekemisestä. Lukiessa tulee tutuksi monia pyörämaailmasta tunnettuja nimiä kuten Cinelli, Campagnolo, Gary Fisher ja monia muita. On hauska tietää, miten he ovat olleet mukana pyörän historiassa.

Tämän lukemisen jälkeen olisi mahdotonta kuvitellakaan, että ostaisi pyörän halpahallista. Kirja avaa hyvin laadukkaiden osien merkitystä pyöräilyssä -mitä tarkoittaa, kun jokin osa kestää koko eliniän, ja miten osa on valmistettu. Ehkäpä kirjassa kerrottu pyörän historia tuntuu alkuun hieman sekavalta, koska asiaa käsitellään useiden maiden kannalta ja tulee tunne, että samoihin asioihin palataan uudelleen. Parasta osuutta ovat kuvaukset eri osien hankkimisesta ja valmistuksesta sekä pyöräilypersoonien esittelyt.

"Jos olet tuntenut polkupyörän päällä pelkoa tai vapautta, jos olet paennut surumielisyyttä kahden pyörivän pyörän rytmiin, tuntenut toivon heräävän polkiessasi mäen päälle ponnistuksen hikikarpalot otsallasi, miettinyt kiitäessäsi tuulen lailla mäkeä alas, onko maailma pysähtynyt paikalleen, ja jos olet koskaan, edes kerran, istunut satulassa sydän ilosta laulaen ja tuntenut jumalallisen kosketuksen, silloin jaamme jotain perustavanlaatuista. Tunnemme rakkautemme polkupyörään."

Sofi Oksanen: Stalinin lehmät

Jostain syystä olen melkein vältellyt Sofi Oksasta, nimi on välillä tullut melkein korvista ulos, kun kirjailija on paistatellut jos minkälaisessa julkisuudessa. Hänen kirjoistaan minulla ei ole ollut oikein minkäänlaista ennakkokäsitystä, toki oli myönnettävä, että kyllähän niiden täytyy hyviä olla, kun niin paljon ihmisiä on niitä lukenut ja kehunut. Nyt vihdoin tartuin ensimmäiseen Oksaseeni. 

Stalinin lehmät on kertomus virolais-suomalaisesta Annasta, jonka äiti on suomalaisen rakennusmiehen naituaan päätynyt asumaan sysisuomalaiseen pikkukaupunkiin metsän keskelle. Kirjassa vuorottelevat Annan ja äidin nykyhetkestä kertovat osuudet ja Annan äidin, Katariinan, vanhempien ja isovanhempien tarina. Välillä ollaan 70-luvulla, kun Viru-hotellia rakennetaan ja Katariina tapaa ensimmäisen suomalaisensa, sitten käydään 40-, 50- ja 60-luvuilla, jolloin ihmisiä kyyditettiin kodeistaan Siperiaan, kun miehiä piileskeli metsissä ja heille jätettiin ruokaa haettavaksi pihakaivosta. Taloja tyhjeni ihmisistä, ja jäljelle jääneitä tavaroita käytiin hakemassa milloin kenenkin kaapeista. Kirjeiden lähettäminen, tavaran vieminen rajojen ulkopuolelle ja puhelimessa puhuminen olivat omia taiteen lajejaan -joku oli aina väijymässä ja urkkimassa tietoja, kirjeet harvoin päätyivät lukemattomina vastaanottajilleen. 

Kirja on mielenkiintoinen kuvaus Viron lähihistoriasta, neuvosto-virosta ja siitä mitä on olla Soome preili, joka matkaa Georg Otsilla Tallinnaan hienoine import-vaatteineen. Oksanen kuvaa mehukkaasti aikaa, kun sukkahousuilla ja verryttelypuvulla saattoi ostaa mitä vain ja erilainen tavaralla keplottelu oli olennainen osa ihmisten elämää. Stalinin lehmät on myös kuvaus syömishäiriöstä. Anna, joka elää vanhempiensa historian takia melkoisessa henkisessä paineessa, on syömishäiriön ammattilainen. Sen hän osaa, oksentaa taitavasti ja kauniisti, syödä niin että tietää miten ruoan saa ulos vatsasta. Ehkä Anna pakenee elämänsä kipeitä asioita ja vaikeita kysymyksiä bulimareksiaansa, myöhemmin hän ei taida enää osata elää muuten. Omaa vatsaa kourii lukiessa Annan elämästä ja touhuista, lääkkeiden ja viinanhuuruisista päivistä ja niiden kanssa vuorottelevista ahmimissessioista. Kirjan keskivaiheilla olin varma, että Anna ehtisi kuolla kirjan aikana. 

Stalinin lehmät kyllä oli herkkua lukijalle. Siinä on kohtia, jotka lukee useampaan kertaan, kun joku ilmaus on vain niin osuva. Kirja on loistava ajankuvaus neuvosto-viron vuosista ja virolaisten, etenkin naisten, elämästä sekä siinä sivussa suomalaisten ja venäläistenkin. Se on kaikkea muuta kuin puisevia vuosilukuja ja kuivaa kuvausta historiasta, se on värikästä ja ihon alle menevää kertomusta todellisilta tuntuvien ihmisten näkökulmasta. 

Ammattina kotirouva

Kreetta Onkelin Kotirouva on kauhutarina. Sirre, entinen taiteilija, pelastaa kadulta tytön kotiinsa ja päätyy naimisiin tytön isän, Assarin kanssa. Hänestä tulee äiti ja kotirouva. Sirre ottaa ammattinsa tosissaan -tekee ruokaa, pyykkää ja viikkaa. On aina saattamassa tytärtä kouluun ja vastassa.

Perheen elämästä lukeminen ahdistaa, on ärsyttävää kun Sirre ei tee mitään. Assar on kauhea mies jonka henkistä väkivaltaa Sirre vain kestää. Jokainen päähenkilöistä on jollain tavalla vastenmielinen. Heidän perheensä on kuin musta aukko keskellä vaurasta kantakaupunkia, pimeä todellisuus josta kaikki happi imeytyy pois.

En erityisemmin pitänyt kirjasta, vaikka ajattelin sen teemojen koskettavan itseäni. Jotenkin kaikki oli liian överiä, liian töksähtelevää. Onkeli kirjoittaa lyhyellä lauseella, käyttää pitkiä listoja tajunnan virtaa. Jotenkin kirjan lukeminen tahmaa. Lukija tuskastuu henkilöiden elämään ja ehkä odottaa käännekohtaa. Mutta ei Sirre pääse pois.

Nyrkkeilijän sydän

Eva Wahlströmin Homma hanskassa oli viikonlopun ahmaisu. Hän kuvaa suorasanaisesti ja sydämellisesti elämäänsä ja tietään ammattilaisnyrkkeilijäksi.

Kirja alkaa lapsuusmuistoista eikä voi olla hymyilemättä lukiessaan, millainen rämäpää Wahlström on jo pikkulapsena ollut. Hyvälle mielelle tulee myös lukiessaan Evan perheestä, suhteesta isään ja äitiin ja sisaruksiin. Perhe kulkee kirjassa mukana alusta loppuun, vanhemmat ovat olleet tärkeä taustatuki nyrkkeilijän uralla.

Ennen kaikkea kirjassa kuvataan kaikkea sitä, mitä huipulle pääsemiseen vaaditaan -mitä tarkoittaa se, että omistaa nyrkkeilijän sydämen. Heikot ja mukavuudenhaluiset älkööt vaivautuko, nyrkkeilijän pitää sietää kirjaimellisesti verta, hikeä ja kyyneleitä, tuskaa. Ei saa luovuttaa, vaikka olosuhteet olisivat minkälaiset. Pitää pystyä käsittelemään ja sietämään pelkoa ja nousemaan kehään siitä huolimatta. Wahlström antaa myös jonkunlaisen kuvan siitä, millaista on olla naisnyrkkeilijä ja millainen tilanne nyrkkeilyllä ylipäätään oli Suomessa tuolloin.

Se, että urheilija kirjoittaa itsestään, tuntuu jossakin kohdin hieman omahyväiseltä, mutta toisaalta, huipulle päästäkseen on oltava itsekäs ja ajateltava paljon itseään, oltava jatkuvasti itsensä kanssa. Ja kyllä Wahlström kirjoittaa myös rohkeasti elämänsä kipeistä asioista eikä silottele tai hienostele.

Nyttemmin kirjaan saisi useamman luvun lisää Evan uran jatkosta. Kyllä tälle kirjalle paikka on, suomalaisista naisnyrkkeilijöistä tai -nyrkkeilystä ei ole paljon kirjoitettu. Lukeminen kiinnostaa varmasti ainakin urheilusta kiinnostuneita. Kyllä Eva on hyvä esimerkki sitkeydestä ja omiin unelmiin uskomisesta.

Sukellus Hollywoodiin

William J. Mannin elämäkertateos Elizabeth Taylor -Hollywoodin kuningatar on todellinen sukellus vanhaan kunnon Hollywoodiin.

Jo kannesta alkaen kirja on kuin kuninkaallinen -tyylikäs ja kiinnostava, voisiko kansikuvassa olla enää enemmän glamouria?  Elizabeth Taylor on filmitähti, jonka kaikki tietävät -itseni ikäiselle hän ei enää edusta näyttelijää, joka olisi tuttu Tennispalatsista, vaan lehtien otsikoista. Hän on se nainen, jolla on riittänyt miehiä, kohua, skandaalia ja kaikenlaista julkisuutta. Hän on se nainen, joka seurapiiripalstojen kuvissa on näyttänyt parhaat päivänsä nähneeltä julkkikselta.

Elämäkerta antaa Elizabethista huomattavasti laajemman kuvan, eikä tyydy pelkästään käymään läpi tähden elämää elokuva ja tapahtuma kerrallaan. Kirja käsittelee mielenkiintoisella tavalla Hollywood-kulttuuria ja elokuvatähteyttä. Siinä kuvataan elokuviin liittyvän markkinoinnin ja viestinnän muutosta studioiden pr-osastoista ja kiiltävistä promokuvista siihen, että tähdet itse ruokkivat mainettaan lehdissä ja televisiossa. Elizabeth Taylor ei vielä elänyt sitä aikaa, kun sosiaalinen media ja internet hallitsivat ihmisten elämää, eikä nykyään enää tunnu syntyvän samankaltaisia tähtiä, vaan massaa on enemmän ja tähdet syttyvät ja sammuvat nopeampaan tahtiin. Kirja on myös kuvausta vanhojen arvojen ja vaatimusten löystymisestä ja muuttumisesta -ketä enää kiinnostavat rikkoutuneet avioliitot, homot tai huumeet -maailma on täynnä erilaisia kohuja milloin mistäkin. Omana kulta-aikanaan Elizabeth itse oli kohu, tekipä hän sitten mitä tahansa.

Kirjassa käydään läpi Taylorin suurimpien menestyselokuvien tekoa ja taustoja ja hänen suhdettaan näyttelemiseen. Toki suuren osan kirjassa saavat myös tunnetut, lukuisat avioliitot, joista annetaan varsin karulta tuntuvaa kuvausta pelkkinä studiojärjestelmän tuotteina. Kirja on viehättävä sekoitus Hollywoodin glamouria ja todellisuutta, kirja ei tähteä kaunistele, muttei myöskään lyttää. William J. Mann piirtää uskottavan ja laajaan lähdeaineistoon perustuvan kuvan elokuvamaailman tähdestä, naisesta joka omista lähtökohdistaan eli niin kuin halusi tinkimättä toiveistaan eikä häpeillyt olla sitä mitä oli.

Kirja kannattaa lukea, vaikkei mikään Taylor-fani olisikaan, sillä se tarjoaa laajemman näkökulman elokuvatähteyden olemukseen kuin pelkkä elämän kronologinen kuvaus. Kirjassa vaihtelevat sopivaan tahtiin selostavat, enemmän elokuvan tekoa käsittelevät ja Elizabethin henkilökohtaista elämää kuvaavat osiot. Lukija ei häiriinny lainkaan siitä, että joka asiaa ei käsitellä yhtä tarkkaan ja toisia taas tarkemmin. Jokainen luku tuntuu tarkentavan kuvaa Taylorista ja ajasta, jossa hän vaikutti.