Fillarispirittiä kevääseen Go Exposta

Jos eivät pidentyvät päivät ja lisääntyvä auringonvalo saa fillaristeja heräämään, niin vähintään Go Expo ja siellä Fillarimessut saavat pyöräkuumeen nousuun. Melko laajaksi paisuneet sporttimessut keräsivät taas jonoittain ihmisiä heti, kun ovet aamupäivällä avattiin.

Alkuun sekamelskasta oli hieman vaikeaa hahmottaa, missä on mitäkin. Mutta pitihän söpöjä ponejakin käydä taputtelemassa, kun kävelin hevosnäyttelyhallin läpi.

Fillaritkin löytyivät sitten lopulta ja siellä toinen toistaan houkuttelevampia osastoja täynnä uudenkarheita ajokkeja. Perinteisesti isoilla merkeillä oli paljon näkyvyyttä, esimerkiksi Bianchin vihreää oli vaikeaa sivuuttaa huomaamatta.  Vaikeaa sanoa, mikä olisi se tämän kevään/vuoden juttu pyöräilyssä, ihmisiä näyttivät kiinnostavan tasaisesti niin maantie- kuin maastopyörätkin. Myös väreissä riitti varmaan jokaista sateenkaaren väriä, ehkä kuitenkin eniten perinteistä valkoista, mustaa, vihreää... punaistakin vilahti joissakin rungoissa. Väriläiskinä olivat kaikenlaiset citypyörät, Jopot etunenässä, joissa vanteita myöten on käytetty iloisia pastellivärejä. Muita näkyviä merkkejä olivat Tunturi, Felt ja Crescent isoilla osastoillaan, ja merkkejähän paikalla oli lukuisia.

Yritin samalla bongailla vaihtoehtoja ekaluokkalaisen pojan pyöräksi. Lasten pyöriä monilla merkeillä on, mutta messuilla niitä oli esillä vähemmän. Ehkä eniten tarjolla katsottavaksi ja myös kokeiltavaksi oli BMX-pyöriä. Lasten pyörässä sitä miettii paljon käyttöä ja kestävyyttä. Koululainen jo osaa käytää vaihteita ja käsijarrua, mutta olisiko kuitenkin napavaihteinen pyörä kestävämpi kuin ketjuvaihteinen? Ketjuvaihteisen pyörän kanssa pitäisi muistaa pyörän käsittelyssä tietty varovaisuus, ettei sitä kaadeta miten tahansa kumolleen maahan, ellei halua vaihtajien yms rikkoontuvan.

Pyörän ostoa harkitseva varmaan sai paikalta roppakaupalla tietoa eri merkeistä ja malleista yhdellä iskulla. Ainoa vaan, että hälyisässä messuhallissa voi joskus olla hankalaa löytää esittelijää tai ylipäätään kuulla mitä puhutaan, kun ympärillä käy jatkuva hälinä. Lisäksi koeajot täytyy kyllä käydä tekemässä muualla, jos haluaa asiaan paneutua kunnolla. Hyvä paikka pyörien kartoitukseen messut on kuitenkin.

Ja kyllä messujen parasta antia on vaan huomata se koko kirjo, mitä pyörillä voi harrastaa ja miten moniin tarkoituksiin pyöriä on. Toiset pyörät ovat kuin taideteoksia ja osissa näkyy käsityön jälki sekä vuosien perinteet. Toisessa ääripäässä taas on esimerkiksi Trek, jolta voit tilata pyörän täysin omien toiveiden mukaan customoituna. Siihen saa valita kaikki vaijerin kuorien väreistä lähtien. Project one -pyöriä on tarjolla Madone-mallistoon 4-sarjasta alkaen. Väreissä ja osissa riittää... pyörien lopullinen hinta määräytyy tietenkin näiden valintojen mukaan. Toimitusaikakaan omalle designpyörälle ei ole mahdoton, vaan Trekiä lupaillaan asiakkaalle jo hieman viikosta eteenpäin.

Messuilla saisi päivän kulumaan kevyesti joka osastolla joka pyörän tutkimalla. Nyt siihen ei aivan ollut aikaa. Yritin myös välttää heräteostosten miinat kiertämällä varustemyynnit hieman kauempaa, tosin edullisina tarjouksina olisi saattanut bongata jotakin hyödyllistäkin. Urheiluvaatteitahan ei sinänsä usein ole liikaa, jos käyttö on kovaa. Ehkä yksi, mitä olisin kaivannut enemmän, on pyörämatkailu. Kun pyörät on jo hankittuna (toistaiseksi...), voisi olla kiva saada myös lisää ideoita niiden kanssa reissaamiseen. Tai sitten vain en näitä pisteitä löytänyt. Esillä oli kyllä paljon retkeilyyn liittyviä matkailufirmoja ja muutama pyöräilytapahtuma, mutta minusta näitä olisi voinut olla lisääkin. Enpä tiedä, ovatko tällaiset reissut sitten enemmän esillä matkailumessuilla. Tavallaan miettii, onko Go Expossa jo liikaa kaikkea? Fillareille saisi minusta täyteen kokonaisen hallin, kun keskittyisi vain niihin. Nyt kävijä on hukkua runsauden pulaan ja tungokseen.

Olisiko tässä koululaisen pyörä? Tunturin Drt-malli napa-
vaihteilla

Brooksin satulamalli, jossa näyttävät jouset.

Custom-Trekiin saa valita värin lukuisista vaihtoehdoista.

Ja Trek. Taisi olla Madone 5.9 mattamustana. 

Story of a saddle and a sore butt :)

Tätä satulaa ei pyrstöni kestänyt, koska liian
kapeana se ei antanut istuinluille tarpeeksi
tukea, ja nehän hankautuivat kipeiksi satulan
reunoihin. 

Monellakin tapaa pyöräily on sinnikkäiden ihmisten laji. Kipua ja väsymystä tai tuskan hikeä ei saa pelätä puhjenneista renkaista puhumattakaan.

Itselleni maantiepyöräilyuran alkuun osui satulan aiheuttama episodi, jossa heti alkuun koeteltiin pyöräilijälle melko tärkeän työvälineen, takapuolen, kestävyyttä oikein urakalla.

Pyörää ostaessani en tietenkään aloittelijana tajunnut kysellä eri satulavaihtoehdoista pyörään, eikä sitä valitettavasti liikkeessäkään hoksattu. Ikinä kun en ole satulavaivoista kärsinyt, en ajatellut koko asiaa...

...ennen kuin treenimäärien ja -aikojen kasvaessa istuinluut alkoivat olla niin kipeät, että ajon jatkuessa yli puolentoista tunnin kipu alkoi saada lähes vedet silmiin. Tuntui, että kudos istuinluiden ympärillä oli tulehtunut, koska satulaa vasten hankautuminen sai koko alueen aristamaan.

Sinnikkäästi tietenkin jatkoin treenejä, koska ajattelin vain pyrstöni olevan liian tottumaton ajamiseen. Kokeilin satulaan eri säätöjä eteen ja taaksepäin ja nokkaa kallistaen. Kipu hellitti välillä, kun poljin toisaalla treenit spinningpyörällä ja eri satulassa palatakseen sitten taas omalla fillarilla. Kun mikään ei tuntunut auttavan ja pyöräilytreeneistä alkoi mennä maku, marssin liikkeeseen kysymään neuvoa.

Pyrstö kiittää tästä leveämmästä satulasta.
Alkuperäinen satula oli 133 mm leveä, tämä
144 mm. 

Istuinluideni etäisyys mitattiin ja todettiin, että mitoilleni parempi olisi astetta leveämpi satula. Lisäksi malli vaihdettiin naisten satulaan. Valitsin edelleen satuloista perusmallin, Bontragerin Affinity R WSD:n enkä ainakaan toistaiseksi päätynyt reiälliseen malliin. Hienoisella jännityksellä vaihdoin satulan ja nyt, useamman treenin ja hienosäädön jälkeen uskallan varovasti tuuletella vaivojen olevan ohi! Hyväksi ratkaisuksi on myös osoittaunut satulan nokan säätäminen hienoisesti alaspäin. Mikä ilo hikoilla satulassa ilman kipua.

Tästä neuvoksi muille -pyörää ostaessa kiinnitä huomiota myös satulaan, etenkin, jos ajat paljon!

Fillari mukaan

Johan tässä menikin aikaa, ennen kuin tuli mieleen ottaa blogiin mukaan myös toinen rakas harrastus -pyöräily. Tästä lähtien siis tarinoita myös ohjaustangon takaa.

Oma fillarointiharrastus alkoi työmatkapyöräilystä vuonna 2008. Palasin tuolloin äitiyslomalta töihin, ja piti keksiä ratkaisu säännöllisen liikunnan harrastamiseen vähästä ajasta huolimatta. Oma työmatkani oli pyöräilyyn juuri sopiva, Itä-Vantaalta Helsingin keskustaan Viikin peltojen ja Vanhankaupungin lahden rantoja seuraillen matkaa tuli 16 kilometriä. Päivässä siis 32 kilometriä molempiin suuntiin ajettuna. Aikaa matkaan kului vajaa tunti, parhaimpina päivinä 45 minuuttia. Verrattuna julkisiin kulkuneuvoihin en hävinnyt ajassa oikeastaan lainkaan.

Siitä lähtien pyöräily on pysynyt kuvioissa mukana -työmatkojen pyöräilystä tuli lähes päivittäistä rutiinia 7-8 kuukautta vuodesta. Vähitellen alkoi houkutella myös retkipyöräily vapaa-ajalla ja ajatus lähteä ajelemaan "sinne minne nenä näyttää". Ensimmäisen fillarimatkan tein kesällä 2011 Turun saaristoon rengastielle. Tuolloin ajoin rengastiestä puolet, ns. pienen rengastien. Toisen puolikkaan kävin ajamassa seuraavana kesänä.

Kiinnostus ja nälkä lajia kohtaan ovat kasvaneet syödessä... varusteet ovat vähitellen lisääntyneet ja parantuneet. Lisää pyöriä on liittynyt perheeseen. Ihmisellä ei voi olla liikaa pyöriä! Vuoden viimeisenä päivänä 2013 otin härkää sarvista ja ilmoittauduin elämäni ensimmäiseen kuntoajoon, toukokuussa 2014 ajettavaan Giro d'Espooseen. Tässä blogissa on tarkoitus ainakin itselle jättää jälki Girolle treenaamisesta.

Hugh Laurie: Järein asein

Hugh Laurie on tuntunut onnistuvan lähes kaikessa, mihin on ryhtynyt... ainakin hän on jäänyt mieleen monen taiteen alan hallitsevana monilahjakkuutena. Tietysti viimeisimpänä telkkarista tuttuna tohtori Housena, mutta myös Kyllä Jeeves hoitaa -sarjan sukkelakielisenä Bertie Woosterina. Laurie on lisäksi tehnyt musiikkia, joka sekin on saanut hyviä arvosteluja.

Ehkä moni tarttuu hänen kirjoittamaansa kirjaan juuri siksikin, että nimi on tuttu. Osittain samasta syystä myös kirja tarttui myös itselleni käteen kirjastosta, uteliaisuudesta, miten dr. House osaa kirjoittaa.

Järein asein kertoo freelancena toimivasta turvamiehestä, Thomas Langista, joka sekaantuu kansainvälisen asekaupan kuvioihin. Tykkään heti Laurien kertojanäänestä Thomas Langina, kieli on rosoista, luontevaa ja rytmiltään mukavan vaihtelevaa. Kieli luo kirjan tunnelman, miljööt ja rakentaa Langin persoonaa. Laurie osaa kuvailemalla maalata kuvan rahanahneesta asekauppiaasta, tyypillisestä terroristista tai korruptoituneesta CIA-miehestä. Käytetty huumori on sellaista, joka itseä naurattaa. Ironia ja yllättävät heitot tulevat välillä kekseliäästi puun takaa lukijalle, jota ei yritetä naurattaa väkisin väännetyillä vitseillä. Kieli ja Thomas Langin persoona on ehdottomasti kirjan vahvuus, ja sen takia tarinan kahlaakin kannesta kanteen varsin sutjakkaasti.

Muuten, ainakin tällaiselle juonivammaiselle kuin minä, kirjan juoni on melko hankalasti seurattava ja muut henkilöhahmot jäävät melko ohuiksi. Ehkä omaa heikkoutta, mutta on vaikea hahmottaa täysin, kuka missäkin vaiheessa on hyvis, kuka pahis ja miksi kaikki tapahtuu. Kuka loppujen lopuksi kusetti ketä. Tapahtumia on kyllä paljon ja kirja tiivistyy loppua kohden ammuskelujen, tieltä suistamisien, kauniiden naisten kohtaamisien ja muun actionin ryydittämänä, mutta olisin kaivannut vielä selkeämpää draaman kaarta.

Saattaisin silti lukea muutakin Laurien kirjoittamaa, ja voisinkin kuvitella, että hän kirjoittaisi sujuvasti monen muunkinlaista kuin dekkaria. Myös Järein asein on kokonaisuutena osoitus ennakkoluulottomasta omalla tyylillä ja osaamisella tekemisestä, jonka jälkikin on hyvää.

Jukka Salminen: Polkupyörällä maailman ympäri

Nimensä mukaisesti kirja kertoo Jukka Salmisen käsittämättömältä tuntuvasta matkasta viiden maanosan halki ja maailman ympäri.

Salminen lähti matkalle parikymppisenä, vain kesätyörahat mukanaan, toki kestävyysurheilua pitkään harrastaneena, mutta vailla pyöräilymatkailu- tai ylipäätään ulkomaanmatkailukokemusta. Matka syntyi jonkinlaisesta tarpeesta selvittää itselleen mitä elämältään haluaisi ja mitä ei. Salminen oli kärisinyt pitkään lamaavasta unettomuudesta, jonka takia työt, opiskelut ja elämä ylipäätään oli vaikeutunut. Näillä eväillä Salminen polki ensin halki Australian ja Kaakkois-Aasian, sitten Afrikan ja Pohjois-Amerikan. Matkansa Salminen on saanut rahoitettua hankkimalla vähitellen itselleen tukijoita niin yrityksistä kuin yksityisistäkin, lisäksi hän on saanut tuloja kirjoittamalla pyöräilystään juttuja lehtiin ja blogia pitämällä.

Kirja on toteutettu Salmisen matkalla kirjoittamien tekstien pohjalta ja siitä värittyy hyvin matkalla olemisen ja siellä koetun tunne. Kirjaan mahtuu uskomattoman paljon asiaa ilman, että tuntee Salmisen takertuvan turhan paljon johonkin yksityiskohtaan tai aiheeseen. Toki kirjasta välittyy myös pyörämatkailun rutiini, tarina etenee pyöräilypäivien mukana kylästä ja kaupungista toiseen aamun viileydestä illan majapaikan etsintään. Alkuun pieniä hankaluuksia ja matkajännitystä on mukana enemmän ja ehkä Salminen siinä vaiheessa jaksaa tarkemmin keskittyä kuvaamaan tapahtumia ja omia käytännön ratkaisujaan erilaisiin pulmiin. Kirjan edetessä myös pyöräilijä kasvaa ja kehittyy, ja kuvaukset siirtyvät enemmän matkalla kohdattuihin ihmisiin, ilmiöihin ja omien ajatusten käsittelyyn. Salminen tutustuu myös syvällisesti itseensä pyöräilijänä ja hahmottelee oman kuntonsa kestämistä ja kehittämistä.

Parasta antia Salmisen tarinassa ovat nimenomaan matkalla kohdatut ihmiset, joita hän kuvaa eloisasti ja ajatuksella. On tavallaan kiinnostava yhdistelmä, että Salminen antaa itsestään kuvan yksin viihtyvänä erakkona, joka sitten kuitenkin selkeästi nauttii erilaisten ihmisten tapaamisesta ja heidän kohtaloidensa ja elämäntarinansa kuuntelemisesta. Erilaisten pyöräilyn epämukavuuksien ja hankaluuksien sijaan päällimmäiseksi tunteeksi jää, että maailmalla pärjää pitkälle nimenomaan tuntemattomien ihmisten ystävällisyyden ja auttavaisuuden ansiosta, ja että mikään ongelma ei ole osoittaunut ylitsepääsemättömäksi, vaan käytännön asioihin on ainan löytynyt ratkaisu tien päältä.

Salminen uskaltaa myös laittaa itseään likoon kuvailemalla omia pelkojaan ja tunteitaan matkan aikana melko peittelemättömästi ja hyväntuulisesti. Itsekin pikkuisen pyöräilleenä oli kivaa lukea niistä tunteista, joka saa ihmisen nauttimaan itsensä ajoittaisesta kiduttamisesta satulan päällä. Melko osuvia ovat kuvaukset niistä hetkistä ja kokemuksista kun on yksin jossakin, kaukana kaikesta -Salminen ehtii pohtia yksinäisyyden ja väkivaltaisuuden olemusta, sitä mitä ihminen tarvitsee elämäänsä ja miksi. Samalla hän saa lukijan pohtimaan omalta kohdaltaan vastaavia asioita.

Minusta kirja on hieno kuvaus 61 000 kilometrin mittaisesta fillarimatkasta ja sen tapahtumista ja erilaisista nähdyistä paikoista. Paikoin kirjasta välittyy sen koostaminen blogiteksteistä -joitakin asioita, kuten Salmisen omaa unettomuusongelmaa ja matkan lähtökohtia käydään läpi hieman toiston tuntuisesti. Mutta kokonaisuudessaan tekstit ja kuvat kuljettavat sujuvasti läpi koko matkan.

Håkan Nesser: De ensamma

De ensamma seuraa jälleen mutkikkaita murhatutkimuksia, kun etsivät Gunnar Barbarotti ja Eva Backman penkovat vanhaa tapausta. 30 vuotta sitten Gåsaklippanin juurelta on löytynyt kuollut nainen, Maria Winkler. Tapaus ei ikinä ratkea ja sitä pidetään itsemurhana. Nyt, kymmeniä vuosia myöhemmin, saman kallion juurelta löytyy kuollut mies, Germund Grooth, joka kaiken huipuksi on aikanaan seurustellut kuolleen naisen kanssa.

Sekä Maria että Germund ovat 30 vuotta aiemmin kuuluneet samaan opiskelijoiden tuttavaporukkaan, joka vietti paljonkin aikaa yhdessä. Epäilykset kohdistuvat pitkälti tähän porukkaan -mutta miksi jollakin olisi ollut syy tönäistä Maria kalliolta, ja miten vielä pitkään myöhemminkin olisi ollut syytä tappaa Germund? Johtolankoja tai todistajia tapahtumille ei ole, kuulusteluissa kenelläkään vanhasta ystäväpiiristä ei ole mitään uutta kerrottavaa.

Tarina tuntuu etenevän piinallisenkin hitaasti takaumien kautta henkilöiden muistellessa aiempia tapahtumia. Kuolleet Maria ja Germund paljastuvat erikoisiksi henkilöiksi, joilla eläessään ei ole ristiriitaisuuksia puuttunut. Myös muut opiskelijaporukasta tuntuvat kuuluneen yhteen pikemminkin sosiaalisesta tarpeesta kuin todellisesta ystävyydestä. Jokaisella on ollut omat haaveensa, ajatuksensa ja luulonsa muista, yhdessä on oltu, mutta jokainen silti melko yksin. Välillä hahmoja tekee mieli mennä ravistelemaan, sen verran tahmaiselta ja kummalliselta heidän olemisensa tuntuu kaikkien jollakin tavalla ajelehtiessa tahdottomina elämässä eteenpäin.

Vaikka henkilögalleria sopiikin hyvin kirjan kantavaan teemaan, on kirja välillä tuskaisankin hidasta luettavaa. Barbarotti ja Backman painivat luku toisensa jälkeen samojen kysymysten äärellä eikä valaistusta tapahtumiin tule. Lisäksi Nesser sotkee tällä kertaa tapahtumiin mukaan myös Barbarottin puolison Mariannen, mikä tuntuu paikoin keinotekoiselta juonenkäänteeltä. Aimmin Nesserin takaumien kautta auki punoutuvaa juonikudelmaa on lukenut ahmimalla ja ihaillen, nyt kyllästyin. Henkilöt ja tapahtumat yksinkertaisesti ovat liian hidastempoisia ja loppuun pääseminen saa lähinnä aikaan helpotuksen huokauksen.

Katja Kettu: Kätilö

Katja Ketun Kätilö on odottanut hyllyssä vuoroaan jo jonkun aikaa. Nappasin sen mukaan matkalukemiseksi mökkireissulle ja elokuisina iltoina tulikin sitten ahmittua tarinaa keinutuolissa istuen.

Kätilö on kirja, jonka melkein jokainen kirjabloggaaja on lukenut. Monissa blogiteksteissä sitä pidetään hieman vaikeana ja kieltä niin täyteläisen värikkäänä, että myös lukeminen on ollut raskasta ja hidasta. Itselläni kokemus oli täysin päinvastainen, jopa hieman yllättäen. Kirjan kantavat teema Lapin sota  ja jatkosota eivät ole aiheina kovin tuttuja eikä sotakirjallisuus muutenkaan, ja mietinkin, olisiko kirja kiinnostava.

Kätilö keskittyy kuitenkin muutamien ihmisten tarinaan varsinaisten sotatapahtumien kuvaamisen sijaan. Sota antaa tarinalle kehykset ja lähtökohdan, se maalaa henkilöille likaisen ja inhottavankin ympäristön ja nostaa tapetille ihmisen julmuuden. Keskiössä on suomalaissyntyinen Fräulein Schwester, vikasilimäksi haukuttu, mutta kätilön lahjan saanut päälle kolmikymppinen nainen, jonka matkaa seurataan Petsamosta Titovkan vankileirille ja Norjan vuonoille. Vikasilimää ajaa rakkaus saksalaiseen SS-upseeriin ja sen edestä hän on valmis kestämään kauheudet ja tekemään niitä itse. Rakkaus saa tarinan myötä kieroutuneita, hulluutta lähenteleviä piirteitä ja saa miettimään, mitä kaikki oikeastaan on.

Kirja ei olisi sama ilman Ketun käyttämää kieltä. Teksti on inhorealistista ja siinä tuntuu veren ja eritteen maku ja haju. Olennainen osa sitä on pohjoisen murteen käyttö ja kirjailijan keksimät uudet sanat. Sodan kauheuksia kuvataan puistattavan tarkasti, herkempi lukija saattaisi laittaa kirjan kokonaan sivuun päästessään kuvauksiin naisten astumisesta ja ruumiinaukkojen tuotteista. Kettu kuljettaa tarinaa eteenpäin takaumien ja muutamien historiallisten viittauksien kautta. Päähenkilöiden osalta takaumat eivät mitenkään haitanneet lukukokemusta vaan heidän kohtalonsa rakentuvat lukiessa pala palalta kokonaisuudeksi. Ainoastaan viittauksissa sodan aikaisiin, peitenimillä toimineisiin henkilöihin on hieman vaikeaa pysyä mukana -miten heidän toimensa ja roolinsa nivoutuvat tarinaan, keitä he ovat, kuka on alkusivuilla mainittu Kuollut mies? Nämäkin kysymykset saavat vastauksensa loppua kohden ja ehkä toisella lukemalla kaikki olisi täysin selvää.

Kettu saa Kätilöön voimakkaan dokumentin tunnun  käyttämällä suoria lainauksia alkuperäisiin materiaaleihin ja kirjeenvaihtoon. Tämä saa jopa miettimään, ovatko nämä kirjeet olleet oikeasti olemassa. Onko jossakin Ketun hyllyssä kurbitsimaalattu arkku täynnä sodanaikaisia kirjeitä, joista ammentaa aihetta tekstiin?

Kätilö oli kauheudessaan ehdottomasti positiivinen yllätys  ja lukuelämys. Jokainen palanen siinä sopii hienosti kokonaisuuteen, joka ei todellakaan ole tusinatavaraa.