Heräteostos

Huoltoaseman Kirjapörssistä tarttui tänään mukaan Eva Wahlströmin "Homma hanskassa". Olen lukenut Veikkaajasta Evan kolumneja ja kiinnostaa, miten ja millaisen kirjan hän on kirjoittanut. Toki innokkaana urheilijana, harrastajana tosin, houkutteli lukea myös treenaamisesta ja mitä sen takana on. Pieni ennakkoasenne kyllä on - nojaako kirja enimmäkseen Wahlströmin kieltämättä valovoimaiseen persoonaan ja jonkinlaiseen julkkisstatukseen vai löytyykö oikeita kirjallisia ansioita?

Iltasatuilua

Nyt on pikkumies valikoinut monena iltana saduksi Tatun ja Patun seikkailuja. Näitä Aino Havukaisen ja Sami Toivosen kirjoittamia ja kuvittamia tarinoita on ilo aikuisenkin lukea -mielikuvitukselliset tarinat hauskoine yksityiskohtineen yllättävät ja hymyilyttävät. Henkilöhahmot ovat mainioita, kirjoissa seikkailevat Hyperkybermies, Mittamies, Aktiivipoika, A.T. Lantti ja Styrox Box. Monet yksityiskohdat on poimittu arjen pikku asioista, jotka ovat useimmille tuttuja ja ne on sijoitettu kekseliääksi osaksi tarinaa tai kuvitusta.

Kuvitus on näissä kirjoissa aivan oma tarinansa, lapsi viihtyisi jokaisella sivulla pitkään tutkimassa runsasta määrää yksityiskohtia. Lukemista on sopivasti, usein yksi luku on sopivan pituinen iltasaduksi. Kieli on niin ikään mielikuvituksekkaan värikästä ja se vilisee toinen toistaan hauskempia uussanoja, jotka lastakin naurattavat. Kirjaa lukiessa on helppo eläytyä seikkailun tunnelmaan.

Lukija- ja kirjoittajaelämää vol 1

Lapsuus

Lapsuudenperheessäni luettiin paljon. Äidillä ja isällä oli jatkuvasti jokin kirja kesken, etenkin äidin päivärutiineihin lukeminen kuului erottamattomasti. On todella vaikeaa muistaa iltaa, jota äiti ei olisi päättänyt lukemalla hiljaisessa kodissa iltakahvia keitellen.

Lukemaan opin nelivuotiaana, muistelen, että monen kotona käyneen sukulaisen kanssa opeteltiin tavaamista ja sanojen kirjoittamista. Tarkkoja muistikuvia, mitä varhaislapsuudessa luin tai minulle luettiin, ei ole. Sen muistan, että äiti ei pitänyt sarjakuvien lukemisesta -meille tuli Aku Ankka, ja oli aina vaarin tehtävä lukea niitä ääneen. Kirjastossa käytiin säännöllisesti ja sieltä sai kyllä lainata niin paljon kuin halusi.

Kouluajat

Ala-asteen lukemis- ja kirjoittamismuistojakin joutuu kaivelemaan muistista hieman vaivalloisesti. Ensimmäinen koulussa luettu romaani on jotenkin painunut mieleen -Leena Erkkilän Salakielileikki. Senkin muistan, miten hienolta "oikean kirjan" lukeminen tuntui, kun opettaja kirjan erikseen antoi tehtäväksi minulle, joka jo osasin lukea. Ala-asteella taidettiin myös lukea paljon yhdessä, minusta oli tuskastuttavaa seurata lukemista, joka eteni hitaasti jokaisen tavatessa vuorollaan ääneen. Aineiden kirjoittaminen oli aina kivaa ja pärjäsin siinä hyvin. Välillä kirjoittaminen meni kilpavarusteluksi luokan innokkaiden kirjoittajien välillä ja oli hämmästelyn ja kadehdinnan aihe, jos joku oli kirjottanut yli vihkon mittaisen tarinan. Muistelen, että hyviä aineita tai pätkiä niistä luettiin ääneen luokassa. Ala-asteen lukemistoon kuuluivat ainakin Astrid Lindgrenin Veljeni Leijonamieli ja Mio, poikani Mio. Ne voisin vielä nykypäivänäkin lukea uudelleen, ja kun lapsi on kasvanut sopivaan ikään, odotan, että pääsen niitä lukemaan yhdessä hänen kanssaan.

Ala-asteikäisinä toimittettiin myös kavereiden kanssa lehtiä. Oli Kuukauden pärinät ja Patarumpu. Äidin töissä niitä taidettiin monistaa muutamia kappaleita ja myydä mummoille. Sisältö oli kyllä ihan oikean lehden omaista -oli juttuja, tehtäviä ja kuvia. Äidin arkistoissa lehtiä varmasti vielä on tallessa. Olin myös ahkera kirjeiden kirjoittaja. Minulla oli kymmeniä kirjekavereita ympäri Suomea ja kotona oma "postilaatikko", johon minun postini piti laittaa. Sellaiset kirjekaverit olivat parhaita, jotka kirjoittivat pitkiä ja ihania kirjeitä. Kirjeissä kerrottiin tapahtumista pikkutyttöjen elämässä, pisimmissä kirjeissä taidettiin sitten kuvailla tarkemmin jotakin sattumuksia tai omia tunteita. Tapana oli myös vaihtaa kuvia, tarroja tai kiiltokuvia kirjeitse. Silloin koulukuville oli paljon käyttöä, kun passikuvia läheteltiin kirjeiden mukana.

Yläasteelta on ehkä vähiten luku- ja kirjoitusmuistoja. Silloin taidettiin lukea yhteisesti Tuntematon sotilas ja Seitsemän veljestä. Tuntemattoman olin jo itse lukenut aiemmin muutamaankin kertaan ja koulussa lukeminen tuntui lyttäävän sitä vaikutusta, jonka olin itse saanut kirjasta. Ärsytti, kun muut eivät tajunneet kirjan hienoutta tai kiinnostuneet siitä samoin kuin itse. No, Seitsemästä veljeksestä en itsekään ollut  kovin innostunut, enkä tähänkään päivään mennessä ole sitä kannesta kanteen lukenut.

Lukiossa kaikki kirjoittaminen tuntui tähtäävän ylioppilaskirjoituksiin. Esseetyyppistä kirjoittamista tehtiin paljon, äidinkielen tunneilla kirjoitettiin aineistoaineita ja novellianalyysiä. Harmittaa, miten vähän muistaa noista ajoista. Kyllä silloin on varmasti luettu joitakin klassikoita, Albert Camus'n sivullinen on myös jäänyt mieleen. Edelleen pärjäsin äidinkielessä hyvin ja pidin kirjoittamisesta. Meillä oli aineestaan valtavan innostunut opettaja, joka varmaan osaltaan auttoi pitämään intoa yllä. Täytyypä tehdä kyselykierrosta kavereille, jos sieltä nousisi esiin joitakin erityisiä kirjallisia muistoja. Kaverieni keskuudessa lukeminen ja kirjoittaminen ei ollut mitenkään tavatonta, kaikki lukivat ainakin jonkun verran.

Kouluaikoina tuli varmasti luettua läpi jokaisen nuoren peruskirjallisuutta. Nuorempana Viisikot, Seikkailu-sarja, Neiti Etsivät, Nummelan ponitalli-kirjat ja iän kartuessa dekkarikirjallisuutta. Agatha Christie tuntui jo hyvinkin aikuisen lukemiselta. Muistan ikuisesti kirjastosta lainatun Kymmenen pientä neekeripoikaa, jonka kansilehdelle joku oli keksinyt kirjoittaa, kuka on murhaaja.

Kirjailijamuki

Matkan varrelta mukaan tarttui haaveiden muki. Tässä höyryää aamukahvi kun luen tai kirjoitan:)

Viimeksi luettua: Antaumuksella keskeneräinen

Maria Peuran työpäiväkirjasta syntynyt Antaumuksella keskeneräinen  osui ensimmäistä kertaa silmiini jossakin lehtijutussa ja siltä seisomalta laitoin kirjan tilaukseen kirjastosta. Kirjoittamisesta haaveilevana olen aina uteliaana lukenut kirjailijan arjesta ja työstä kertovia kirjoja -miten joku sen tekee, että syntyy tarina, henkilöhahmot, kohtaukset, sanat ja lauseet. 

Antaumuksella keskeneräinen osuu ja uppoaa. Ahmin kirjan yhden viikonlopun aikana ja tunsin, että Peura on osannut pukea sanoiksi monia ajatuksia, joita itse olen pitkään miettinyt. Hän pohdiskelee tarkkaan sitä, miten kirjailija ammentaa tarinoihin omasta elämästä, tunnetiloista ja kaikesta koetusta. Oli mielenkiintoista lukea, kuinka fiktio syntyy faktoista, siitä mitä itselle tai jollekin on tapahtunut. Miten henkilöhahmot saavat taustansa ja tarinansa jonkun elämästä elämästä. On myös kiinnostavaa lukea kirjailijan työtavoista -miten aikatauluttaa työpäivä ja mitkä asiat vaikuttavat työskentelyyn. Mielessäni aloin heti miettiä, miten itse tahtoisin kirjailijana työskennellä ja miten yhdistäisin arjen pyörittämisen kirjailijan työhön. 

Parasta kirjassa oli mielestäni pohdinta siitä, mitä lukeminen ja kirjoittaminen on ja mikä estää ihmistä kirjoittamasta. Peura käy läpi omaa elämäänsä niin kirjalliselta kuin arkiseltakin kannalta, hän kertoo lapsuudenperheestään, syömishäiriöstään, koulunkäynnistä ja elämästään yksinhuoltavana opiskelijana. Hän pohtii paljon häpeää ja sen kohtaamista ja itsesensuuria joka on esteenä kirjoittamiselle. 

Kirja on tyyliltään päiväkirja, jossa kulkee koko ajan mukana Peuran romaanin "Vedenaliset" kirjoittaminen. Minusta Peura onnistuu todella mielenkiintoisella tavalla kuvaamaan sitä prosessia, jolla kirja syntyy sekä kirjailijan sisäistä maailmaa. Samalla heti kiinnostuin hänen tuotannostaan ja lisäsin ainakin Vedenaliset luettavien listalle. Antaumuksella keskeneräinen on varmasti suosittelun arvoinen kirja kaikille kirjoittamisesta kiinnostuneille, paljon lukeville tai jo enemmän kirjoittaneille. 

Täydellinen aloitus

Miten perfektionisti aloittaa bloggaamisen? Miettimällä jopa vuosia sopivaa aihetta, unohtaen joskus koko asian. Pohtimalla täydellistä aloitusta, otsikkoa, ensimmäistä lausetta. Hän kasvattaa kynnyksen aloittamiseen niin korkeaksi, ettei bloggaamisesta tule mitään. Melkein. Kunnes hän päättää uskaltaa, onhan hänellä hyvä aihe -kirjat.

Kirjoitan tässä blogissani lukemisesta, kirjoista ja kirjoittamisesta. Koska kirjoja ja tarinoita ei olisi ilman elettyä elämää, pidätän oikeuden kertoa myös siitä, sikäli kun se tuntuu kuuluvan asiaan. Jatkossa blogi saa toimia myös kirjoitusharrastuksen ja -harjoitusten apuvälineenä.