Jukka Salminen: Polkupyörällä maailman ympäri

Nimensä mukaisesti kirja kertoo Jukka Salmisen käsittämättömältä tuntuvasta matkasta viiden maanosan halki ja maailman ympäri.

Salminen lähti matkalle parikymppisenä, vain kesätyörahat mukanaan, toki kestävyysurheilua pitkään harrastaneena, mutta vailla pyöräilymatkailu- tai ylipäätään ulkomaanmatkailukokemusta. Matka syntyi jonkinlaisesta tarpeesta selvittää itselleen mitä elämältään haluaisi ja mitä ei. Salminen oli kärisinyt pitkään lamaavasta unettomuudesta, jonka takia työt, opiskelut ja elämä ylipäätään oli vaikeutunut. Näillä eväillä Salminen polki ensin halki Australian ja Kaakkois-Aasian, sitten Afrikan ja Pohjois-Amerikan. Matkansa Salminen on saanut rahoitettua hankkimalla vähitellen itselleen tukijoita niin yrityksistä kuin yksityisistäkin, lisäksi hän on saanut tuloja kirjoittamalla pyöräilystään juttuja lehtiin ja blogia pitämällä.

Kirja on toteutettu Salmisen matkalla kirjoittamien tekstien pohjalta ja siitä värittyy hyvin matkalla olemisen ja siellä koetun tunne. Kirjaan mahtuu uskomattoman paljon asiaa ilman, että tuntee Salmisen takertuvan turhan paljon johonkin yksityiskohtaan tai aiheeseen. Toki kirjasta välittyy myös pyörämatkailun rutiini, tarina etenee pyöräilypäivien mukana kylästä ja kaupungista toiseen aamun viileydestä illan majapaikan etsintään. Alkuun pieniä hankaluuksia ja matkajännitystä on mukana enemmän ja ehkä Salminen siinä vaiheessa jaksaa tarkemmin keskittyä kuvaamaan tapahtumia ja omia käytännön ratkaisujaan erilaisiin pulmiin. Kirjan edetessä myös pyöräilijä kasvaa ja kehittyy, ja kuvaukset siirtyvät enemmän matkalla kohdattuihin ihmisiin, ilmiöihin ja omien ajatusten käsittelyyn. Salminen tutustuu myös syvällisesti itseensä pyöräilijänä ja hahmottelee oman kuntonsa kestämistä ja kehittämistä.

Parasta antia Salmisen tarinassa ovat nimenomaan matkalla kohdatut ihmiset, joita hän kuvaa eloisasti ja ajatuksella. On tavallaan kiinnostava yhdistelmä, että Salminen antaa itsestään kuvan yksin viihtyvänä erakkona, joka sitten kuitenkin selkeästi nauttii erilaisten ihmisten tapaamisesta ja heidän kohtaloidensa ja elämäntarinansa kuuntelemisesta. Erilaisten pyöräilyn epämukavuuksien ja hankaluuksien sijaan päällimmäiseksi tunteeksi jää, että maailmalla pärjää pitkälle nimenomaan tuntemattomien ihmisten ystävällisyyden ja auttavaisuuden ansiosta, ja että mikään ongelma ei ole osoittaunut ylitsepääsemättömäksi, vaan käytännön asioihin on ainan löytynyt ratkaisu tien päältä.

Salminen uskaltaa myös laittaa itseään likoon kuvailemalla omia pelkojaan ja tunteitaan matkan aikana melko peittelemättömästi ja hyväntuulisesti. Itsekin pikkuisen pyöräilleenä oli kivaa lukea niistä tunteista, joka saa ihmisen nauttimaan itsensä ajoittaisesta kiduttamisesta satulan päällä. Melko osuvia ovat kuvaukset niistä hetkistä ja kokemuksista kun on yksin jossakin, kaukana kaikesta -Salminen ehtii pohtia yksinäisyyden ja väkivaltaisuuden olemusta, sitä mitä ihminen tarvitsee elämäänsä ja miksi. Samalla hän saa lukijan pohtimaan omalta kohdaltaan vastaavia asioita.

Minusta kirja on hieno kuvaus 61 000 kilometrin mittaisesta fillarimatkasta ja sen tapahtumista ja erilaisista nähdyistä paikoista. Paikoin kirjasta välittyy sen koostaminen blogiteksteistä -joitakin asioita, kuten Salmisen omaa unettomuusongelmaa ja matkan lähtökohtia käydään läpi hieman toiston tuntuisesti. Mutta kokonaisuudessaan tekstit ja kuvat kuljettavat sujuvasti läpi koko matkan.

Håkan Nesser: De ensamma

De ensamma seuraa jälleen mutkikkaita murhatutkimuksia, kun etsivät Gunnar Barbarotti ja Eva Backman penkovat vanhaa tapausta. 30 vuotta sitten Gåsaklippanin juurelta on löytynyt kuollut nainen, Maria Winkler. Tapaus ei ikinä ratkea ja sitä pidetään itsemurhana. Nyt, kymmeniä vuosia myöhemmin, saman kallion juurelta löytyy kuollut mies, Germund Grooth, joka kaiken huipuksi on aikanaan seurustellut kuolleen naisen kanssa.

Sekä Maria että Germund ovat 30 vuotta aiemmin kuuluneet samaan opiskelijoiden tuttavaporukkaan, joka vietti paljonkin aikaa yhdessä. Epäilykset kohdistuvat pitkälti tähän porukkaan -mutta miksi jollakin olisi ollut syy tönäistä Maria kalliolta, ja miten vielä pitkään myöhemminkin olisi ollut syytä tappaa Germund? Johtolankoja tai todistajia tapahtumille ei ole, kuulusteluissa kenelläkään vanhasta ystäväpiiristä ei ole mitään uutta kerrottavaa.

Tarina tuntuu etenevän piinallisenkin hitaasti takaumien kautta henkilöiden muistellessa aiempia tapahtumia. Kuolleet Maria ja Germund paljastuvat erikoisiksi henkilöiksi, joilla eläessään ei ole ristiriitaisuuksia puuttunut. Myös muut opiskelijaporukasta tuntuvat kuuluneen yhteen pikemminkin sosiaalisesta tarpeesta kuin todellisesta ystävyydestä. Jokaisella on ollut omat haaveensa, ajatuksensa ja luulonsa muista, yhdessä on oltu, mutta jokainen silti melko yksin. Välillä hahmoja tekee mieli mennä ravistelemaan, sen verran tahmaiselta ja kummalliselta heidän olemisensa tuntuu kaikkien jollakin tavalla ajelehtiessa tahdottomina elämässä eteenpäin.

Vaikka henkilögalleria sopiikin hyvin kirjan kantavaan teemaan, on kirja välillä tuskaisankin hidasta luettavaa. Barbarotti ja Backman painivat luku toisensa jälkeen samojen kysymysten äärellä eikä valaistusta tapahtumiin tule. Lisäksi Nesser sotkee tällä kertaa tapahtumiin mukaan myös Barbarottin puolison Mariannen, mikä tuntuu paikoin keinotekoiselta juonenkäänteeltä. Aimmin Nesserin takaumien kautta auki punoutuvaa juonikudelmaa on lukenut ahmimalla ja ihaillen, nyt kyllästyin. Henkilöt ja tapahtumat yksinkertaisesti ovat liian hidastempoisia ja loppuun pääseminen saa lähinnä aikaan helpotuksen huokauksen.