Kirjassa Vieras päähenkilö, seurakuntapastori Maria, ottaa ja kävelee eräänä päivänä satamaan, matkustaa Tukholmaan ja sieltä New Yorkiin. Taakse jää elämä, johon kuuluu työn lisäksi oma "sietämätön", aviomies joka kaipaa perheeseen lasta, nuori maahanmuuttajatyttö jonka kanssa Maria on ystävystynyt, anorektikon tausta, kirkkoherrana toiminut isä, ihmetys syöpään kuolleen, afrikkalais-amerikkalaisen äidin taustasta, josta hän ei koskaan paljastanut paljoa.
Jälleen Pulkkinen yhdistelee taiturimaisesti monta eri tarinaa ja teemaa ihmeelliseksi kudelmaksi. Taustalla kulkee nuoren Yasminan tarina, jossa maahanmuuttajatyttönen hakee paikkaansa Suomesta ja joutuu rasistisen kiusaamisen ja väkivallan kohteeksi. Anoreksiaa Pulkkinen kuvaa syvällisesti sukeltamalla Marian ajatuksiin ja tunteisiin. New Yorkissa Maria pääsee vihdoin kosketuksiin taustansa kanssa ja etsii sielunmaisemaa, jossa uskoo äitinsä aikanaan liikkuneen. Hän pohtii mielessään, miksei ikinä tehnyt äidin kanssa sinne suunniteltua matkaa. Vuokraemännäksi löytyy Mélanie, tanssinopettaja, jolla myös on omat kipeät muistonsa ja surunsa. Vähitellen Maria alkaa löytää tanssia, liikettä, seksuaalisuutta ja itseään.
Vieras ei suju samaan malliin kuin edeltäjänsä Raja ja Totta. Lukeminen on tahmeaa ja kirja jää useiksi päiviksi hyllyyn, en jaksa innostua pikkutarkoista uskonnollisista yksityiskohdista ja pohdinnasta tai runomittaan kirjoitetuista kohdista. Se mikä kirjassa ihastuttaa, on Pulkkisen taito yhdistellä syvällisesti monia teemoja kauniiksi paketiksi. Tällä kertaa vain tuntuu, että kirjan uskontoteema menee liiallisella tiedolla hienosteluksi ja luennoksi.
