De ensamma seuraa jälleen mutkikkaita murhatutkimuksia, kun etsivät Gunnar Barbarotti ja Eva Backman penkovat vanhaa tapausta. 30 vuotta sitten Gåsaklippanin juurelta on löytynyt kuollut nainen, Maria Winkler. Tapaus ei ikinä ratkea ja sitä pidetään itsemurhana. Nyt, kymmeniä vuosia myöhemmin, saman kallion juurelta löytyy kuollut mies, Germund Grooth, joka kaiken huipuksi on aikanaan seurustellut kuolleen naisen kanssa.
Sekä Maria että Germund ovat 30 vuotta aiemmin kuuluneet samaan opiskelijoiden tuttavaporukkaan, joka vietti paljonkin aikaa yhdessä. Epäilykset kohdistuvat pitkälti tähän porukkaan -mutta miksi jollakin olisi ollut syy tönäistä Maria kalliolta, ja miten vielä pitkään myöhemminkin olisi ollut syytä tappaa Germund? Johtolankoja tai todistajia tapahtumille ei ole, kuulusteluissa kenelläkään vanhasta ystäväpiiristä ei ole mitään uutta kerrottavaa.
Tarina tuntuu etenevän piinallisenkin hitaasti takaumien kautta henkilöiden muistellessa aiempia tapahtumia. Kuolleet Maria ja Germund paljastuvat erikoisiksi henkilöiksi, joilla eläessään ei ole ristiriitaisuuksia puuttunut. Myös muut opiskelijaporukasta tuntuvat kuuluneen yhteen pikemminkin sosiaalisesta tarpeesta kuin todellisesta ystävyydestä. Jokaisella on ollut omat haaveensa, ajatuksensa ja luulonsa muista, yhdessä on oltu, mutta jokainen silti melko yksin. Välillä hahmoja tekee mieli mennä ravistelemaan, sen verran tahmaiselta ja kummalliselta heidän olemisensa tuntuu kaikkien jollakin tavalla ajelehtiessa tahdottomina elämässä eteenpäin.
Vaikka henkilögalleria sopiikin hyvin kirjan kantavaan teemaan, on kirja välillä tuskaisankin hidasta luettavaa. Barbarotti ja Backman painivat luku toisensa jälkeen samojen kysymysten äärellä eikä valaistusta tapahtumiin tule. Lisäksi Nesser sotkee tällä kertaa tapahtumiin mukaan myös Barbarottin puolison Mariannen, mikä tuntuu paikoin keinotekoiselta juonenkäänteeltä. Aimmin Nesserin takaumien kautta auki punoutuvaa juonikudelmaa on lukenut ahmimalla ja ihaillen, nyt kyllästyin. Henkilöt ja tapahtumat yksinkertaisesti ovat liian hidastempoisia ja loppuun pääseminen saa lähinnä aikaan helpotuksen huokauksen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti