Sivu- ja tietomäärästään huolimatta kirja on kaukana pitkästyttävästä. Välillä lukeminen tosin on hidasta, koska asiaa ja yksityiskohtia on saatu sivuille mahtumaan uskomaton määrä. Kirjoitustyyli on viihdyttävä ja historia etenee erilaisia sotatapahtumia kuvaamalla, värikkäiden henkilöiden kohtaloihin syventymällä ja välillä uskomattomiltakin tuntuvien sattumusten kautta.
Kirja saa lukijan epäilemään uutisissa näkemäänsä ja lukemaansa -onhan sen kantavana teemana pohtia sotakirjeenvaihtajien ja sotauutisoinnin roolia ja merkitystä sodankäynnissä ja sitä, mikä missäkin tilanteessa on totuus asioista ja kuka siitä päättää. Keskeisiä aiheita ovat propagandan, journalismin ja tiedottamisen suhde ja niiden käyttö sekä hallitusten ja asevoimien suunnitelmat ja suhtautuminen sotakirjeenvaihtoon yhtenä sodankäynnin välineenä.
Toki First Casualty on myös kattava kuvaus siitä, miten sotakirjeenvaihto on teknisen kehityksen myötä muuttanut muotoaan. Amerikan sisällissodassa lennätin oli ensimmäistä kertaa laajemmassa käytössä ja etelävaltioissa lennätinlinjaa oli melkein 50 000 mailia ja lehdissä alettiin pitää sivuja auki viime hetken uutisia varten. Valokuvien julkaisuun tekniikka ei vielä aivan ollut valmis ja erilaisten taiteilijoiden piirroksia ja luonnoksia taistelutilanteista julkaistiin tuhansia. Alkuaikoina sotakirjeenvaihtaja saattoi itse matkata kaukaakin toimittamaan tekstinsä lehteen ja kirjassa onkin värikkäitä kuvauksia tällaisesta kilpajuoksusta, kun on haluttu ehtiä ensin. Näistä ajoista päädytään lopulta hetkiin, joissa televisio tuo sodan kansalaisten olohuoneisiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti