Kätilö on kirja, jonka melkein jokainen kirjabloggaaja on lukenut. Monissa blogiteksteissä sitä pidetään hieman vaikeana ja kieltä niin täyteläisen värikkäänä, että myös lukeminen on ollut raskasta ja hidasta. Itselläni kokemus oli täysin päinvastainen, jopa hieman yllättäen. Kirjan kantavat teema Lapin sota ja jatkosota eivät ole aiheina kovin tuttuja eikä sotakirjallisuus muutenkaan, ja mietinkin, olisiko kirja kiinnostava.
Kätilö keskittyy kuitenkin muutamien ihmisten tarinaan varsinaisten sotatapahtumien kuvaamisen sijaan. Sota antaa tarinalle kehykset ja lähtökohdan, se maalaa henkilöille likaisen ja inhottavankin ympäristön ja nostaa tapetille ihmisen julmuuden. Keskiössä on suomalaissyntyinen Fräulein Schwester, vikasilimäksi haukuttu, mutta kätilön lahjan saanut päälle kolmikymppinen nainen, jonka matkaa seurataan Petsamosta Titovkan vankileirille ja Norjan vuonoille. Vikasilimää ajaa rakkaus saksalaiseen SS-upseeriin ja sen edestä hän on valmis kestämään kauheudet ja tekemään niitä itse. Rakkaus saa tarinan myötä kieroutuneita, hulluutta lähenteleviä piirteitä ja saa miettimään, mitä kaikki oikeastaan on.
Kirja ei olisi sama ilman Ketun käyttämää kieltä. Teksti on inhorealistista ja siinä tuntuu veren ja eritteen maku ja haju. Olennainen osa sitä on pohjoisen murteen käyttö ja kirjailijan keksimät uudet sanat. Sodan kauheuksia kuvataan puistattavan tarkasti, herkempi lukija saattaisi laittaa kirjan kokonaan sivuun päästessään kuvauksiin naisten astumisesta ja ruumiinaukkojen tuotteista. Kettu kuljettaa tarinaa eteenpäin takaumien ja muutamien historiallisten viittauksien kautta. Päähenkilöiden osalta takaumat eivät mitenkään haitanneet lukukokemusta vaan heidän kohtalonsa rakentuvat lukiessa pala palalta kokonaisuudeksi. Ainoastaan viittauksissa sodan aikaisiin, peitenimillä toimineisiin henkilöihin on hieman vaikeaa pysyä mukana -miten heidän toimensa ja roolinsa nivoutuvat tarinaan, keitä he ovat, kuka on alkusivuilla mainittu Kuollut mies? Nämäkin kysymykset saavat vastauksensa loppua kohden ja ehkä toisella lukemalla kaikki olisi täysin selvää.
Kettu saa Kätilöön voimakkaan dokumentin tunnun käyttämällä suoria lainauksia alkuperäisiin materiaaleihin ja kirjeenvaihtoon. Tämä saa jopa miettimään, ovatko nämä kirjeet olleet oikeasti olemassa. Onko jossakin Ketun hyllyssä kurbitsimaalattu arkku täynnä sodanaikaisia kirjeitä, joista ammentaa aihetta tekstiin?
Kätilö oli kauheudessaan ehdottomasti positiivinen yllätys ja lukuelämys. Jokainen palanen siinä sopii hienosti kokonaisuuteen, joka ei todellakaan ole tusinatavaraa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti